Rytmimajakka
Bändiopetusta omalla koululla
Mikä on Rytmimajakka?
Rytmimajakka on pääkaupunkiseudun kaupunkien ja opetusviraston taiteen perusopetuksen hanke, jonka tavoitteena on avata lapsille tie musiikinopiskelun pariin heidän omalla peruskoulullaan. Opetus on pääasiassa ryhmäopetusta: bändisoitinvalmennusta, bändipajoja ja eri instrumenttien ryhmiä.
Lisäksi tarjoamme lapsille omalla koululla soittotunteja, joita on mahdollista ottaa joko yksilö- tai paritunteina. Instrumenttivalikoima vaihtelee kouluittain. Mikäli emme voi tarjota toivomaanne soitinta, voitte sopia soittotunnit musiikkiopiston päätoimipisteelle Kruununhakaan (Meritullikatu 1C).
Rytmimajakassa on mahdollista opiskella koko peruskouluajan. Opetuksen aikataulut päätetään rahoituksen puitteissa. Lukuvuonna 2025-2026 on 14 opetuskertaa syksyllä ja 14 opetuskertaa keväällä.
Rytmimajakkatoimintaan sisältyy kaksi oppilaskonserttia lukuvuoden aikana. Esiintyminen on vapaaehtoista, mutta kannustamme lapsia osallistumaan. Esiintymiset tapahtuvat lasten omilla kouluilla, lähialueen nuorisotaloilla ja konserttisaleissa. Valitsemme konserttipaikat niin, että ne ovat julkisen liikenteen reittien varrella. Konsertteihin on aina vapaa pääsy yleisölle.
Rytmimajakkaan ei ole pääsykokeita. Opetus aloitetaan uusille oppilaille alkeista, eikä kotona tarvitse olla soittimia. Oppilaat otetaan ilmoittautumisen perusteella vapaille paikoille. Bändipajojen ja soitinryhmien koko on 4-8 oppilasta.
Myllypuron ja Aurinkolahden kouluilla on mahdollista soittaa puhallinsoittimia sekä instrumenttitunneilla että bändeissä. Opetusinstrumentit trumpetti, pasuuna, saksofoni ja huilu. Rytmimajakan yhteydessä pyörii soitinlainaamo, jotta harrastuksen kokeileminen ja aloittaminen olisi mahdollisimman helppoa.
Tiedustelut: rytmimajakka@mehmo.fi
Stina Myllys/apulaisrehtori & Rytmimajakan tuottaja
+358 44 983 3827
(Puhelimitse tavoittaa parhaiten ma ja ke-to. Voit myös jättää soittopyynnön tekstiviestillä)
Opettajien sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@mehmo.fi
Opetuspisteet 2025-2026
Klikkaa nuolta ja lue tarkemmin opetuksesta!
Päivitämme opetuspisteiden opetuspäivät, kellonajat ja opettajat sitä mukaa, kun ne selviävät. Voitte ilmoittautua jo opetukseen ja ilmoittautumisen voi perua syksyllä,
jos aikataulu ei sovikaan.
Aurinkolahden peruskoulu, Aurinkokoulu
- KESKIVIIKKO klo 14.30 alkaen, aloituspäivä ke 27.8.
- Matti Muuriaisniemi: bändisoitinvalmennus, bändipajat, kitaran ryhmäopetus, basso
- Stina Myllys: huilu, saksofoni
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Botby grundskola
- KESKIVIIKKO klo 14.30 alkaen, aloituspäivä ke 3.9.
- Emilia Lindblom: bändisoitinvalmennus, bändipajat, basso, kitara, piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Degerö lågstadieskola
- TORSTAI klo 14.00 alkaen, aloituspäivä to 4.9.
- Knut Haglund: bändisoitinvalmennus, bändipajat, rummut
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Hiekkaharjun koulu
- MAANANTAI klo 14.15 alkaen, aloituspäivä 1.9.
- Mikko Hentunen: bändisoitinvalmennus, bändipajat
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
Hoplaxskolan
- KESKIVIIKKO klo 13.15 alkaen, aloituspäivä 3.9.
- Markus Holthoer: bändisoitinvalmennus, bändipajat, piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Ilolan koulu
- TORSTAI klo 14.15 alkaen, aloituspäivä 4.9.
- Mikko Hentunen: bändisoitinvalmennus, bändipajat
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
Kankarepuiston peruskoulu
- MAANANTAI klo 14.15 alkaen, aloituspäivä 1.9.
- Oscar El Husseini: bändisoitinvalmennus, bändipajat, rummut
- Oscar El Husseini ja Joonas Hietala: yläkoululaisten bändiprojekti
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Keimolanmäen koulu
- KESKIVIIKKO klo 14.15 alkaen, aloituspäivä 3.9.
- bändisoitinvalmennus, bändipajat
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
Keinutien ala-asteen koulu
- TORSTAI klo 13.30 alkaen, aloituspäivä 4.9.
- Ville-Veikko Ijäs: bändisoitinvalmennus, bändipajat, kitara, piano, rummut
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Kontulan ala-asteen koulu
- TIISTAI klo 14.30 alkaen, aloituspäivä 26.8.
- Matti Muuriaisniemi: bändisoitinvalmennus, bändipajat, kitara, basso, piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Kottby lågstadieskola
- Opetus alkaa syyskuussa, mikäli saamme opetustilan järjestettyä. Tiedotamme erikseen kaikille ilmoittautuneille.
- Ville-Veikko Ijäs: bändisoitinvalmennus, bändipajat, kitara, basso, piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Maunulan ala-asteen koulu
- Opetus alkaa syyskuussa, mikäli saamme koulun väistötiloista musiikinopetustilan järjestettyä. Tiedotamme erikseen kaikille ilmoittautuneille.
- bändisoitinvalmennus, bändipajat, kitara, piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Myllypuron peruskoulu
- TORSTAI klo 14.15 alkaen, aloituspäivä to 28.8.
- Matti Muuriaisniemi: bändisoitinvalmennus, bändipajat, ukulele, basso, kitara, piano
- Jutta Virtanen: bändipajat, trumpetti, pasuuna
- Juha Lahdenniemi: saksofoni
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Nordsjö lågstadieskola
- TIISTAI klo 14.00 alkaen, aloituspäivä ti 2.9.
- Emilia Lindblom: bändisoitinvalmennus, bändipajat, basso, kitara, piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Rekolanmäen koulu
- TIISTAI klo 14.15 alkaen, aloituspäivä ti 2.9.
- Mikko Hentunen: bändisoitinvalmennus, bändipajat
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
Staffansby lågstadieskola
- KESKIVIIKKO klo 13.30 alkaen, aloituspäivä ke 3.9.
- Knut Haglund: bändisoitinvalmennus, bändipajat, rummut
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Tahvonlahden ala-asteen koulu
- MAANANTAI klo 15.00 alkaen, aloituspäivä ma 1.9.
- bändisoitinvalmennus, bändipajat, piano, kitara
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Torpparinmäen peruskoulu
- TIISTAI klo 15.00 alkaen, aloituspäivä ti 2.9.
- Jenni Keränen: bändisoitinvalmennus, bändipajat, basso, piano, kitara
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Töölön ala-asteen koulu
- TORSTAI klo 13.45 alkaen, aloituspäivä to 4.9.
- Anna-Sofia Sahlstedt: bändisoitinvalmennus, bändipajat, piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Vallilan ala-asteen koulu / Nilsiänkatu, Taucherin talo
- MAANANTAI klo 14.15 alkaen, aloituspäivä ma 1.9.
- PERJANTAI klo 12 alkaen, aloituspäivä pe 5.9.
- Jenni Keränen: bändisoitinvalmennus, bändipajat, basso, piano, kitara
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Veromäen koulu
- Opetus alkaa syyskuussa, mikäli ryhmiin on tarpeeksi ilmoittautuneita. Voitte ilmoittautua vapaille paikoille, olemme teihin yhteydessä.
- bändisoitinvalmennus, bändipajat
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
Vuoniityn peruskoulu / Koukkusaarentie
- Opetus alkaa syyskuussa. Päivitämme aikataulun mahdollisimman pian. Tiedotamme erikseen kaikille ilmoittautuneille.
- Ville-Veikko Ijäs: bändisoitinvalmennus, bändipajat, kitara, piano, basso
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Vuoniityn peruskoulu / Venemestarintie
- Opetus alkaa syyskuussa. Päivitämme aikataulun mahdollisimman pian. Tiedotamme erikseen kaikille ilmoittautuneille.
- Oscar El Husseini: bändisoitinvalmennus, bändipajat, rummut
- Anna-Sofia Sahlstedt: piano
- ryhmäopetuksen tarkempi aikataulu ja vapaat paikat näkyvät ilmoittautumislomakkeesta: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/44
soitonopetuksen ilmoittautumislomake: https://mehmo.eepos.fi/#/forms/58
Lukukausimaksut
Ryhmäopetus
Lukukausimaksu
Maksu on sama kaikille ryhmille, joilla on opetusta 45 min/vko
100€
Pienryhmän lukukausimaksu
200€
Rytmimajakan tunnit ovat edullisia, koska hanketta tuetaan julkisin varoin.
Vapaaoppilaspaikka saattaa toisinaan järjestyä ja myönnetään taloudellisen tilanteen perusteella.
Kysy lisää: stina.myllys(at)mehmo.fi
Soittotunnit
Pariopetus 30min/viikko
14 kertaa/lukukausi,
Ryhmäopetukseen osallistuminen puoleen hintaan.
180€
Yksilötunti 30min/viikko
14 kertaa/lukukausi,
Ryhmäopetukseen osallistuminen puoleen hintaan.
385€
Kokeilutunti
Ensin on mahdollista käydä kokeilemassa.
Kokeilutunti ryhmäopetuksessa: ilmainen
Kokeilutunti yksilötunneilla: 30€
